Vartoilen nuotiolla, tunnit kun ohi käy,
tähdet vaeltavat ja kun hupenee yö.
Vartoilen naista kaukaa, eikö kohta jo näy
sinisilmiä armaan, sydän kaihoten lyö.

Haaveen kukkani samoo terälehdillään lunta,
ilkikurisen naurunsa kuvittelen,
näenkö rakkaani tulevan vaiko ihanaa unta
läpi yöhankien, metsien ja kankaiden.

Iloiten tahdon unelmanaiseni kantaa
sysikoijuni luo halki pensaikkojen,
huutaa riemuiten hänelle päin metsänrantaa:
Tervetullut jälkeen vuosien yksinäisten.

Vartoilen miilun luona tuntien vajuessa,
metsä laulaa, pilvet kulkevat ylitse pään,
vaeltajatar saapuu varjojen aletessa —
sinisilmäisen rakkaani vihdoinkin nään.