Väsyin tehdastyön pakkopaitaan,
maalle takaisin haluan,
kotimökkiini turvesuon laitaan,
kätköön metsäni rauhaisan.
Vettä joisin ja leipää vain söisin,
kunhan melun ja kaasuvalon
sijaan saisin kohdata öisin
hiljaisuuden tuon suuren salon.

Kotiin haluan laakson hoivaan,
rämeheinikon tutun taa,
metsään vehmaaseen, hyvinvoivaan,
sammalkangasta se varjostaa,
sara höyryssä viihtyy lähteen
ehtymättömän, josta saa
vettä juurilleen kaikki kasvit
silkinhienoille ammentaa.

Kotiin haluan laakson helmaan,
jossa kanerva leimuaa
punaisena kuin uhmaten liekein
syksyn uhkaavaa kuolemaa —
jossa perhoset simasiivin
koreilevat kuin kullassa,
kimalaiset pörräävät kilpaa
möngiskellessään mullassa.

Luokse haluan köyhän kansan,
joka helteessä hikoilee,
joka öisin karusti vastaan
kylmää, puutetta kamppailee. —
Sinne haluan missä rauhaa
taivaan pilviltä tähti ei saa,
missä korpien kosket pauhaa
oman lauluni sanomaa.